PERUUTUKSET
PERUUTUSOIKEUS SEKÄ TUOTTEEN JA MAKSUN PALAUTUS
TUOTTEET
Verkkokaupasta ostettuja tuotteita koskee aina kuluttajansuojalain mukainen 14 vrk pituinen kaupan peruutusoikeus, joka alkaa tilauksen toimituksesta asiakkaalle. Mikäli peruutus koskee taimia, niiden tulee olla palautettaessa samassa kunnossa ja pakkauksessa kuin toimitettaessa ja paljasjuuristen taimien myös lepotilaisia. Peruutus ei edellytä erityistä syytä. Mikäli haluatte peruuttaa tilauksen ja palauttaa verkkokaupasta ostetun tuotteen, pyydämme viipymättä tekemään peruutusilmoituksen kirjallisesti, mieluiten yhteystiedoista löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Näin tehdystä ilmoituksesta asiakkaalle voidaan lähettää viipymättä vastaanottoilmoitus.
Tuotteen palautus tulee tehdä viipymättä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä palautusosoitteeseemme Viidenrajantie 7, 00630 Helsinki koko ajan sen kunnosta huolehtien. Asiakkaan on tarvittaessa näytettävä toteen, että tavara on palautettu määräajassa, esimerkiksi palautuskuitilla.
Asiakas vastaa palautuskuluista, eikä niitä makseta hänelle jälkikäteen takaisin. Asiakas voi toimittaa tuotteen myyjälle myös itse yhteystiedoissa löytyvään osoitteeseen ilmoittamalla aikomansa toimitusajan etukäteen puhelimitse tai sähköpostilla ohjeiden saamiseksi. On tärkeä ymmärtää melko isokokoisten kasvien kyseen ollessa, että mikäli ostaja ei itse voi toimittaa tuotetta takaisin, voi sen lähettäminen postissa tai muulla vastaavalla tavalla olla tuotteen arvoon nähden suhteellisen kallista (huomattava osa siitä).
Palautettavan ostoksen koko hinta mahdollisine alkuperäisine toimituskuluineen palautetaan ostajalle viipymättä ja 14 vrk kuluessa peruutusilmoituksesta, kuitenkin edellyttäen ja aikaisintaan silloin kun edellä esitetty palautuskelpoisuus on voitu varmistaa, mikä on käytännössä mahdollista tuotteen palauduttua myyjälle. Palautus suoritetaan lähtökohtaisesti maksupalvelutarjoajan kautta samalla maksutavalla kuin ostos on tehty, esimerkiksi verkkopankissa maksettu maksu asiakkaan ilmoittamalle pankkitilille.
PALVELUT
Palveluita koskee verkkokaupassa tehtävästä tilauksesta alkava 14 vrk palautusoikeus. Asiakkaan pyynnöstä jo peruutusoikeusajan aikana valmiiksi suoritettua palvelua (kuten esimerkiksi asiakkaan luona tehtävä puiden hoito tai Paratiisipaketin katselmus) ei voi peruuttaa eikä maksua palauteta. Haluttaessa peruuttaa tilaus, tulee siitä ilmoittaa vastaavalla tavalla, kuten edellä tuotteiden kohdalla kuvattiin.
Paratiisin Hedelmät voi tuottaa asiakkailleen erilaisia palveluita, joita myydään myös verkkokaupassa. Tarjoamamme Paratiisipaketti on pääasiallisesti palvelu, siihen kuuluvien taimien ja muiden tuotteiden muodostaessa vain palveluun kytketyn, asiakkaalle annettavan oheisedun, ja pakettiin sovelletaan palveluja koskevia peruutusehtoja. Siten peruutusoikeus ei myöskään erikseen koske paketin ohessa ilman eri korvausta toimitettavia taimia eikä niistä voi saada erillistä hyvitystä Paratiisipakettia peruutettaessa.
Paratiisipakettia koskee kuitenkin soveltuvuustakuu, ks. lähemmin Käyttöehtojen kohdasta takuuhyvitykset.